Toimintani on Saksan lakien mukaista. Myyn yksityishenkilönä tekemäni tuotteita ja palveluita. Alennustavaroilla ei ole
palautusoikeutta!
En myöskään vastaa postin kadottamista lähetyksistä, tai muuten tärvelemistä lähetyksistä. Pakettina niissä on vakuutus mutta ei kirjeenä ellei asiakas niin
itse halua. Ns. kirjattu lähetys.
Mikäli myyn hoidollisia palvelujani niillä ei ole palautusoikeutta. Eikä näin asiakas saa rahojaan takaisin mikäli jälkeenpäin tulee katumapäälle asiasta.
Hoidollinen apuni on keskustelua, ohjeistusta, tukemista ja /tai väriterapiaa, muita tulkintoja mm unitulkinta, Tarot jne internetin välityksellä sähköpostitse. Myös parisuhdeterapiaa
ammattini kautta. Autan kohtaamaan arkea ongelmista huolimatta. Ei lääketieteellistä.!
Teen hoitoa vain ja ainoastaan oman ammattitaitoni puitteissa, kokemusteni puitteissa. Keskustelu ym apu on ainoastaan minun näkemyksiäni ja tulkintojani,
jotka ovat asiakkaan tukena. Joskus ulkopuolinen näkemys avartaa. Vastuu on aina itsellä. Säännöt sovitaan yksilöllisesti, sekä laaditaan yksilöllinen suunnitelma miten edetään ja mitä on
asiakkaan toiveena.
Nettikurssini, luennot perustuvat ammattitaitooni ja lukuisiin koulutuksiini, kursseihin joita olen käynyt, olen ollut luennoimassa sairauksiin liittyen,
hoitoihin liittyen sekä hyvinvointiin littyen.
Kaikki mikä liittyy ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perustuu ammattitaitooni!
Se miksi minulla ei ole maksuvälineenä verkkopankkeja johtuu siitä että tämä on vielä pienimuotoista ja teen tätä normaalin työni ohella.
esther.helmia@web.de