
Tuo ikävä kateellisuus. Se joka vaivaa huomaamatta ja kasvaa syödessä isommaksi. Se joka ei hellitä otettaan ellet todella sitä itse tiedosta itsessäsi.
Katellisuutta on myös ilkeys toista kohtaan, mistä se saa alkunsa. Onko toisella enemmän kuin itselläsi on tai paremmin kuin sinulla. Onko hän nätimpi kuin sinä, tähän muuten totean että mikä sen määrittelee kuka on nätimpi? Täytyy muistaa aina se että meikillä ja upeilla, vaatteilla, kuvilla, käsitellyillä kuvilla jne saadaan aikaan ihan jotain muuta kuin todellisuus on! Eli minkä mittapuun mukaan sitä kauneutta oikein punnitaan. ? Unohdetaan luonnollisuus, ihminen sellaisena kuin hän on, siellä asuu kauneus, meissä jokaisessa on kauneutta, ainutlaatuista persoonaa ja luomisen taideteos!
Kateutta on myös itsensä liika korostaminen, kuinka hyvä on, kuinka ihana on, mahtava ja osaava. Sillä siten pönkittää omaa egoaan joka ei olekaan niin korkealla kuin antaa ymmärtää vaan taustalla voikin olla tuo katellisuuden kavala ote.
Kateellinen toisen osaamiselle, voit myös opetella itse, koulut, kurssit on sitä varten.
Kateellinen voi olla myös ystävälleen. Ystävät ovat läheisiä, he jakavat paljon asioita keskenään ja yhtäkkiä se toinen alkaakin vieroksumaan sinua, ei tule kylään, ei soittele tai välttää muutakin kontaktia. Alat kyselemään että mikä sinulla on? Olet huolissasi, mikäs meidän ystävyydelle tuli. Ehkä et saa vastausta, sillä harva myöntää olevansa kateellinen. Hän voikin olla kateellinen kavereillesi, poika-tyttöystävällesi tai sinulle itsellesi kun sinulla on enemmän kuin hänellä on. Tai sinä olet terve ja hänellä jokin sairaus. Kateellisuus voi ilmetä niin monella erilaisella tavalla. Ja monta kertaa sitä ei edes mielletä kateellisuudeksi.
Oletko törmännyt ihmiseen joka ensin on mitä parhain kaveri sinulle ja sitten hän alkaakin syyttämään sinua sellaisesta mitä et itse tajua tehneesi etkä olekaan tehnyt? Alat miettimään olenko todella tehnyt noin tai sanonut näin, et ole mutta tämä kaverisi näkee asiat niin koska hän syyllistää jo sinua, hän on kateellinen sinulle. Hän näkee että sinä syyllistät häntä, eikä kuuntele sinua tai selityksiäsi vaan kääntää asiat oman näkemyksensä mukaisiksi. Ja hakee syytä sinusta, mutta ei itsestään. Siellä taustalla voi olla pelkoa, kateellisuus ei ole aina näytettävissä suoraan, vaan kun asiaa penkoo syvemmälle sieltä nouseekin monta ongelmaa. Jos siis asiaa voi penkoa, monta kertaa se kaverisuhde karahtaa heti jäihin koska se toinen ei kykene näkemään sinun mielipidettäsi vaan syyllistäminen on sokeaa. Sinussa on vika ei hänessä.
Kateellisuus, mutta mihin asiaan? Mistä se toinen voi olla niin kateellinen sinulle? Sinusta itsestäsi! Se että olet juuri sinä. Kadehtija kokee alemmuutta, syyllistää itseään ja kokee että sinäkin niin teet häntä kohtaan. Hän saa sinulta vain pahaaoloa, mutta totuus on että hän saa sitä omista ajatuksistaan, omista käsityksistään itseään kohtaan. Mutta sinä olet sopivasti olemassa joten sinussa on se vika. Jos sanot hänelle vahingossa väärän sanan, hän alkaa sitä miettimään ja se saakin isot mittasuhteet, sinä teit väärin häntä kohtaan.
Joskus on hyvä poistua sovinnolla sellaisen ihmisen läheisyydestä joka ei näe itseään. Ei ole mitään mieltä pahoittaa omaa mieltään sen takia että toinen ei suostu ymmärtämään että et halunnut mitään pahaa hänelle, etkä missään tapauksessa ole tahallasi tehnyt mitään tai sanonut mitään pahaa hänelle. Ei hän näe sitä. Hän näkee oman pahanolonsa johtuvan sinusta vaikka todellisuudessa se johtuu hänestä itsestään.
Peilaaminen, sitä voi itse kukin opiskella mitä se tarkoittaa ja katsoa löytääkö itsestään mitään uutta. Mutta sokea ei saa tuonkaan suhteen olla. Se on apuna ei koko totuus. Totuus on itsessä ja niiden kipeidenkin asioiden myöntämisellä. Ei itseään syyllistäen vaan rakentaen eheyttä itselleen.
Kateellisuus on eräs osa ihmistä, jokainen tuntee sitä joskus, normaalina se ei hajoita, epänormaalina se hajoittaa, rikkoo, satuttaa. Siinä on ero.
Miten voi itseään muuttaa jotta kateellisuus itsessä ei ole mato joka saa ravintonsa ja lihoo. Se vaatii itsetutkistelua ja minusta hyvä neuvo on se että kirjoittaa itselleen lapulle asioita, ne hyvät että huonot. Mieti vaikka että mitä minä kadehdin siinä ja siinä ihmisessä, tai yleensäkin mitä kahdehtii toiselta, muilta. Kirjoita ylös ja tarkastele kirjoittamaasi.
Itsensä kehittämiseen tasapainoiseen olotilaan, ei ole helppo tie. Kivikkoinen umpihanki paremminkin.Mutta myös kateellisuudestaan pääsee eroon tai siihen olotilaan ettei se ole itselle rasite enää.
Olen kehittänyt tuon lappusysteemin auttamaan monessa asiassa ja jos koet tarvitsevasi ohjeistusta tai muuta syventävää neuvoa, ota yhteyttä. Katsotaan yhdessä voinko sinua auttaa. Ja nämä kurssit ja tuo Lappuja-kurssi ovat maksullisia.